Vanhoja valokuvia
Ilmaristen piirikunnallisissa kisoissa oli vanhojen, hyvien aikojen tunnelmaa!
Liedon Luja ry järjesti koronan tuomista haasteista huolimatta turvalliset ja mukavat kilpailut. Näitä ollaan kaivattu!
Suo kutsui!
Kiitettävä joukko Hiihtotiimiläisiä rämpi ja juoksi syyskuisena maanantaina Ruskon Rehtsuolla pidetyissä suotreeneissä. Hiki virtasi, mutta hauskaa oli!
Lauhan talven kisasatoa
Yksi mittaushistorian lauhimmista talvista on ollut etelän hiihtäjille erittäin haasteellinen, eritoten Varsinais-Suomessa, joka kipeästi kaipaisi vaikkapa kaupunkien yhteistyönä tehtävää säilölumilatua. Hiihtäjien kynnys osallistua kilpailuihin on kohonnut, koska ulkoladuilla hiiihtävät kilpakumppanit ovat kerryttäneet monin verroin enemmän hiihtokilometrejä.
Sitkeästi kuitenkin muutamat Kuulan hiihtäjät jaksoivat käydä kisaamassa, osa varsin menestykkäästikin.
Valitettavasti muutoinkin vaikea kausi päättyi äkisti maaliskuussa 2020 koronavirusepidemian perumiin kisoihin.
Ennätysmäärä osallistujia vaelluksella!
Kuulan jokamarraskuiselle koko perheen vaellukselle Pähkinämäen majalle 17. 11. osallistui harmaasta säästä huolimatta ennätyksellisen paljon reippailijoita - rapiat neljättäkymmentä!
Nuoremmat hiihtäjät saivat matkan varrella pelailla ja leikitellä ohjaaja Vilma Stenvallin johdolla - isommat taas saivat hien pintaan näköalapaikan sauvamäessä valmentaja Jussi Vesman ohjastamana.
Pähkinämäen majalla oli tarjolla suolaista ja makeaa välipalaa takkatulen räiskyessä.
Taas onnistunut Jämin leiritys
Vuosi vuodelta Kuulan järjestämä syysleiri Jämillä kerää aina vain enemmän osallistujia. Tänä vuonna mökit Saukko ja Ilves olivat tupaten täynnä. Myös tällä kertaa mukana oli osallistujia muista seuroista - nyt Liedon Luja ry:stä ja Skiteam105:sta. Kuulan hiihtojaosto arvostaa sitä, että nuoret harjoittelevat yhdessä ja tukevat toisiaan yli seurarajojen.
Valmentaja Jussi Vesman opastuksella tehtiin harjoituksia niin harjupoluilla kuin hiihtoputkessakin.
Tärkeä osa leiriä ovat niin ikään mukavat muistot ja yhteiset perinteet - kuten nuorten kokkaama lauantainen halloween-ateria sekä ulkoporeammeessa kylpeminen marraskuisen pimeän taivaan alla.
Suunnistusopastusta hiihtäjille
Turun Suunnistajat ry järjesti kaksi opastettua suunnistuskertaa Kuulan hiihtoporukalle. Tässä ollaan jälkimmäisellä, Kullaanvuoren maisemissa suunnistetuilla iltarasteilla.
Sami Jauhojärvi vierailevana valmentajana!
Kausi 2019-2020 alkoi perin mukavissa merkeissä, kun Kuulan Hiihtotiimi sai nauttia olympiatason valmennuksesta Sami "Musti" Jauhojärven johdolla. Musti veti pitkän ja perusteellisen wassberg-tekniikkaharjoituksen Raision ohikulkutien uudella asfaltilla.
Lisää kuvia Raision Kuulan Facebook-sivuilla sekä Raision Kuula Hiihdon Instagram-tilillä.
Hiihtokauden 2018-2019 päättäjäiset
Kauden päättäjäisiä vietettiin perinteiseen tapaan Huvilinnun tanssilavalla 10. toukokuuta. Hiihtojaoston puheenjohtaja, valmentaja Jussi Vesma kertasi kulunutta kautta ja kertoili myös Hiihtoliiton seminaarissa esiin tulleita uusia tuulia.
Hiihtokoululaiset ja -haastajat palkittiin ahkeruuspalkinnoin, Hiihtotiimiläiset puolestaan stipendein. Kuulan mestaruuskisojen palkinnot jaettiin.
Mukavilla mielillä kohti kautta 2019-2020!
Varsinais-Suomen piirin Juniori- ja Maakuntaviestit 10.2.2019
Junnuviesteissä Kuulan joukkue (Ilona Utriainen, Niki Sirén, Nelli Laamo, Onni Kuusela) sijoittui kahdeksanneksi viidestätoista joukkueesta.
Maakuntaviesteissä Kuulan ykkösjoukkue (Ami Laamo, Jari Jaakkola, Nea Laamo, Mikko Vesma, Iida Kajanki, Otso Kuokka) sijoittui neljänneksi ja Kuulan kakkosjoukkue (Tomi Lähteenoja, Aapeli Leppä, Salla Kuusela, Matias Vesma, Tiina Mäkinen, Kalle Linnasaari) kahdeksanneksi.
Sää Pöytyän Haukkavuoressa oli "talvisen sateinen".
Kuvasatoa Pähkinämäen vaellukselta 24.11. 2018
Kaunis syyspäivä, sauvarinnettä pururadalla, sauvarinnettä metsässä ja hiukopalaa majalla.
Kauden 2018 syysharjoituksissa Raision Kuulan Hiihtotiimi (HS/SM-ikäiset) suoharjoituksissa Ruskon Rehtsuolla sekä Hiihtokoululaiset treenien päätteeksi leikkimässä.
Varsinais-Suomen hiihto ry:n sääntöjen määräämä vuosikokous pidettiin Raisiossa maanantaina 29.5.2017. Samalla palkittiin piirin parhaat lumilajeissa kaudelta 2017. Onnittelut Veralle!
|
|
|
Voitelutietoa vanhemmille
Pekka Alaluusuan vetämä voiteluilta Kovalan majalla 14. tammikuuta veti tuvan täyteen. Kiitos, Pekka, valaisevasta luennosta!
|
Päätösjuhlaa ja palkintoja
Hiihtokauden 2015-2016 päätöstilaisuutta juhlistettiin Raision Huvilinnussa perjantaina 20. toukokuuta. Tilaisuudessa pienimmät hiihtäjät palkittiin ahkeruuspalkinnoin ja isommat stipendein.
Onnea koko menestyksekkäälle hiihtoporukalle!
|
Vuoden 2016 maakuntaviestit
Paraisilla hiihdettiin 10. tammikuuta vuoden 2016 juniori- ja maakuntaviestit. Junioriviesteissä Kuula nappasi lopulta kolmannen sijan - viimeisen osuuden hiihtänyt Eetu Takomo puristi kahden kilpailijan ohi. Maakuntaviestissä Kuulan ykkösjoukkue hiihti hopeaa - voittaneeseen Pargas If:n joukkueeseen eroa jäi lopulta vain pari sekuntia. Raision Kuulan kakkosjoukkue hiihti hienosti neljänneksi, kolmosjoukkue kymmenenneksi ja nelosjoukkue kahdeksikymmenenneksi. Yhteensä joukkueita oli kisassa kaksikymmentäkaksi.
Tästä löytyvät junioriviestien tulokset: http://pargasifskiteam.idrott.fi/Site/Data/909/Files/Resultat/resjun20160110.html
Tästä löytyvät puolestaan maakuntaviestien tulokset: http://pargasifskiteam.idrott.fi/Site/Data/909/Files/Resultat/resmaa20160110.html |
Piirimestaruuksia ja himmeämpiä mitaleja
Taivaalta satoi räntää ja Raision Kuulalle mitaleja 20.-21.2. 2016 Pöytyän Haukkavuorella hiihdetyissä pm-kisoissa.
Lauantain perinteisen hiihtotavan kisassa piirin mestareiksi hiihtivät Ilana Onnela (N13), Lassi Vuorinen (M18), Matti Piha (MYL) sekä Jari Jaakkola (M50). Hopeaa saivat Eetu Takomo (M12 - mitä todennäköisimmin kovin sarja koko kisassa), Aapeli Leppä (M13), Vera Stenvall (N14), Jere Helminen (M18), Kalle Linnasaari (M20), Tiina Mäkinen (NYL) ja Ami Laamo (M40) sekä pronssia Vilma Stenvall (N15) ja Kimmo Leppälä (M40).
Sunnuntain vapaan kisassa mestareina palkittiin puolestaan Eetu Takomo (M12), Ilana Onnela (N13), Lassi Vuorinen (M18), Ville Tähtinen (MYL), Jari Jaakkola (M35), Marko Takomo (M40), Matti Pääkkönen (M50) sekä Pekka Alaluusua (M55). Hopean arvoisesti sivakoivat Onni Kuusela (M8), Aapeli Leppä (M13), Kalle Linnasaari (M20), Tiina Mäkinen (NYL) ja Matti Piha (MYL) sekä pronssin Vera Stenvall (N14 - erittäin tiukassa ja tasaväkisessä sekuntikisassa) ja Suvi Piri (N15).
Onnittelut kaikille osallistujille!
Maakuntaviesti & junnuviestit 2015 hiihdetty
Loppiaiselta siirretty maakuntaviesti hiihdettiin viikonloppuna Pöytyän Haukkavuoressa hienoissa ja talvisissa olosuhteissa. Hienoa oli myös Kuulan menestys viesteissä!
Heti Junnuviestissä juniorit näyttivät mallia vanhemmilleen ykkösjoukkueen ottaessa selvän voiton. Junnuviestin voitto on myös ainakin allekirjoittaneen muistiin ensimmäinen laatuaan Kuulalle! Myös kakkos- ja kolmosjoukkueet hiihtivät molemmat hienosti kymmenen parhaan joukkoon - yhteensä junnuviestiin joukkueita starttasi 17.
Itse Maakuntaviestissä Kuulan ykkösjoukkue taisteli kovaa, mutta Parainen oli tälläkin kertaa lopulta lyömätön. Kuula sijoittui kuitenkin hienosti kakkoseksi. Kuulalla oli yhteensä mukana 4 joukkuetta maakuntaviestissä: kakkosjoukkue sijoittui seitsemänneksi, kolmosjoukkue kahdenneksitoista ja nelosjoukkue viidenneksitoista. Yhteensä joukkueita oli mukana 22.
Junnuviestin tulokset täältä. Maakuntaviestin tarkemmat tulokset täältä.
Viikon päästä 31.1. hiihdetäänkin taas perinteiset TS-nuorisohiihdot Nousiaisten Valpperissa vuoden tauon jälkeen. Valpperissa on taas mukana seurakisa, jossa jokainen osallistuva hiihtäjä tuo seuralle pisteitä. Siispä kaikki hiihtäjät rohkeasti mukaan TS-nuorisohiihtoihin puolustamaan Kuulan hallussa olevaa kiertopalkintoa! Viimeinen ilmoittautumispäivä TS-hiihtoihin on keskiviikkona 28.1. klo 18, joten muistakaa ilmoittautua ajoissa.
Hopeasomman loppukilpailu Haukiputaalla 2015
15.3.
Sunnuntain viesteissä Kuulaa oli edustamassa T14-sarjassa joukkue Vera Stenvall - Vilma Stenvall - Ella Takomo. Tytöt hiihtivät hienot tasaiset osuudet ja sijoittuivat lopulta sijalle 44.
14.3.
M16-sarjan Jere Helminen vastasi Kuulan parhaasta sijoituksesta Hopeasomman loppukilpailussa viikonloppuna Haukiputaalla. Jere sijoittua hienosti sijalle 23 M16-sarjan henkilökohtaisessa 8km vapaan hiihtotavan kilpailussa lauantaina.
T14-sarjassa Kuulaa olivat edustamassa Suvi Piri (81.) ja Vilma Stenvall (95.).
T13-sarjassa ensikertalaisina mukana olivat Ella Takomo (69.), Vera Stenvall (81.) ja Silja Kosonen (106.).
TS-nuorisohiihtojen kiertopalkinto pysyy edelleen Kuulan hallussa
Kuula piti pintansa Nousiaisten Valpperissa hiihdetyissä TS-nuorisohiihdoissa lauantaina 31.1.2015. Pöytyän Urheilijat antoi hyvän vastuksen loppuun asti, mutta tiukassa taistelussa Kuula piti pystin Raisiossa edelleen. Piste-eroa oli lopulta 14 pinnaa, Kuula voitti pistemäärällä 94 ja Pöytyä sijoittui toiseksi yhteispistemäärällä 80.
Suomen Cup Vantaalla
Raision Kuulan Tehoteamin Aleksi Parttimaa hiihti kymmenenneksi Maastohiihdon Suomen Cupin miesten 21 kilometrin yhdistelmäkisassa Vantaalla 17. tammikuuta. Kisan voitti Imatran Urheilijoiden Lari Lehtonen ennen Sami Jauhojärveä ja Perttu Hyväristä - mukana siis erittäin kovia nimiä!
Tehoteamin Lassi Vuorinen puolestaan sijoittui M18-sarjan sprintin karsinnassa 11:nneksi ja saman sarjan 10 kilometrin vapaan hiihtotavan kisassa kahdeksanneksi.
Kuulan viestijoukkueen (Aleksi Parttimaa, Paavo Hakanen, Ville Tähtinen) sijoitus miesten 3x7 kilometrin vapaan kisassa oli 25. - maaliin hiihti yhteensä 42 joukkuetta.
Suomen Cupin avauskisa Vuokatissa
Vaikka maa näyttääkin vielä kovin paljaalta, Vuokatissa kisataan viikonlopun aikana Suomen Cupin ensimmäinen kisa, tällä kertaa perinteisellä tyylillä.
Raision Kuulan TehoTeam on mukana sekä lauantain sprinttikisassa että sunnuntain viestissä. Miesten sprintin karsintaan on ilmoittautunut 130 hiihtäjää, heidän mukanaan Kuulan Aleksi Parttimaa ja Lassi Vuorinen.
Sunnuntaisessa miesten viestissä kisaa viisikymmentä joukkuetta. Kuulan TehoTeamin nuoret haastajat - Aleksi Parttimaa, Lassi Vuorinen ja Paavo Hakanen - saavat kohdata kansalliset huiput, kuten voitontahtoa uhkuvan Vuokatti Ski Team Kainuun. Suurin osa maajoukkuehiihtäjistä avaa kisakautensa Vuokatissa.
Rukan SM-Hiihdot 27.3.-29.3.2015
Su 29.3.2015
Rukan SM-kisojen päätöspäivänä hiihdettiin naisten 30km ja miesten 50km vapaalla hiihtotavalla.
Kuulan edustajana sunnuntain kuninkuusmatkalla hiihtänyt Ville Tähtinen onnistui hiihtämään nousujohteisen hiihdon ja taisteli lopulta sijalle 67.
Hiihtokausi alkaa SM-kisojen päätösmatkojen jälkeen olla ohi, mutta vielä joitakin kisojakin löytyy. Kiitoksia kuulalaisille kaudesta, vaikka talvi onkin taas ollut melkoisen haastava täällä etelässä!
La 28.3.2015
Lauantaina Kuula oli mukana taistelemassa miesten viestissä joukkueella Lassi Vuorinen - Jari Jaakkola - Marko Takomo - Aleksi Parttimaa.
Miehet hiihtivät hienosti raskaissa olosuhteissa lopulta sijalle 20. Aleksi Parttimaa oli viimeisellä osuudella peräti 9. nopein vain n. minuutin osuuden nopeinta perässä.
Hieno suoritus eteläisen Suomen erittäin vaikean lumitalven jälkeen!
Sunnuntaina hiihdetään vielä henkilökohtaiset pitkät matkat, joista miesten 50km hiihtoon Kuulalla on myös edustus mukana. Ville Tähtinen lähtee mukaan taistelemaan sijoituksista kuninkuusmatkalle.
Pe 27.3.2015
Perjantaina hiihdetyissä SM-Parisprinteissä Kuulan parivaljakko Lassi Vuorinen ja Aleksi Parttimaa hiihtivät miesten 3. alkuerässä. Pojat hiihtivät aikuisten miesten seassa hienosti ja olivat alkueränsä kuudensia, mikä ei vielä tällä kertaa aivan riittänyt jatkopaikkaan.
Kisat jatkuvat Lauantaina naisten ja miesten viesteillä. Kuula lähtee joukkueella Lassi Vuorinen - Jari Jaakkola - Marko Takomo - Aleksi Parttimaa miesten viestiin taistelemaan hyvästä SM-sijoituksesta.
Pyhäjärven Suomen Cup 21.3. - 22.3.2015
Su 22.3.2015
Sunnuntain 3x7.5km viestissä Kuulaa edusti kolmikko Aleksi Parttimaa - Jari Jaakkola - Lassi Vuorinen.
Miehet hiihtivät hienosti ja sijoittuivat 14. kolmenkymmenenneljän joukkueen viestissä.
Viikon päästä hiihdetään vielä Rukan SM-kisat, jonne Kuula saa kasaan myös joukkueet sekä miesten parisprinttiin että miesten viestiin.
La 21.3.2015
Lassi Vuorinen kävi avaamassa paikkojaan sprintin karsinnassa perjantaina, mutta vauhti ei vielä tällä kertaa riittänyt erähiihtoihin. Lassi oli karsinnan 49. ja jäi eräpaikasta rapiat 7 sekuntia.
SM-kisat Imatralla
Viikonloppuna 30.-31.1 2016 Imatralla kilpaillaan maastohiidon Suomen mestaruuksista - kisat ovat samalla Suomen Cupin osakilpailu. Lauantain miesten 15 kilometrin vapaan kisaan ovat ilmoittautuneet Raision Kuulan Aleksi Parttimaa, Ville Tähtinen ja Lassi Vuorinen. Sunnuntain miesten 4 X 10 kilometrin viestissä (2Px2V) RaisKun joukkue kilpailee kokoonpanolla Aleksi Parttimaa, Matti Piha, Ville Tähtinen ja Lassi Vuorinen.
Tsemppiä kisoihin!
Nuorten SM-kisat Vöyrillä 6-7.2.2016
Raision Kuulan Tehoteamin Lassi Vuorinen nappasi Kuulan tämän vuoden ensimmäisen SM-mitalin sijoittumalla nuorten SM-kisoissa Vöyrillä kolmanneksi M18-sarjan sprintissä lauantain kisassa. Onnea Lassi!
Täältä löytyvät sprintin tulokset: http://www.enlund.fi/sm2016/sm2016.asp
28.1.
Parttimaalle toinen 5. sija olympiafestivaaleilla
Raision Kuulan Aleksi Parttimaa nappasi toisen 5. sijan olympiafestivaaleilla. Aleksi jäi kilpailun voittaneesta Saksan Janosch Bruggerista 35,2 sekuntia.
Toiseksi parhaana suomalaisena kisassa oli hienosti myös Kuulan TehoTeamissa hiihtävä Lassi Vuorinen. Lassin ero kärkeen oli 1.14,3 ja Lassin sijoitus 15.
7.5km kisan tarkemmat tulokset täältä.
26.1.
Raision Parttimaa hiihti viidenneksi olympiafestivaaleilla.
Raision Kuulan Aleksi Parttimaa sijoittui 10 kilometrin perinteisen tyylin hiihdossa viidenneksi Euroopan nuorten olympiafestivaaleilla maanantaina. Kisojen avausmatkan nopein oli Norjan Petter Stakston, jolle Parttimaa hävisi 33,8 sekuntia.
– Kisa meni hyvin, ja oli hienoa hiihtää täällä kovien kavereitten kanssa. Mitaliinkin olisi ollut mahdollisuus, hän kertoi tiedotteessa.
oiseksi paras suomalainen oli 16:nneksi sijoittunut Turo Sipilä. Hänellä eroa kärkeen kertyi 1.23,1. Raision Kuulan toinen maajoukkue-edustaja Lassi Vuorinen oli 25:s jääden voittajasta 1.53,9.
Olympiafestivaaleilta kolme pistesijaa Raisioon
Tänään päättyneet Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit sujuivat varsinaissuomalaisten hiihtäjien osalta menestyksekkäästi. Ensimmäisenä kilpailupäivänä hiihdetyssä 10 kilometrin vapaan kilpailussa viidennen sijan napannut Raision Kuulan Aleksi Parttimaa oli viides myös 7,5 kilometrin vapaan kilpailussa. Hänen seurakaverinsa Lassi Vuorinen oli vapaan kilpailussa 15., ja nappasi siis kymmenen pykälää paremman sijoituksen kuin avausmatkalla.
Torstain perinteisen sprinttikilpailun karsinnassa Parttimaa oli 12. ja Vuorinen 24. Paras suomalainen oli seitsemänneksi yltänyt Turo Sipilä. He kaikki karsiutuivat kilpailusta neljännesvälierissä. Norjalaisen Petter Stakstonin voittamassa kilpailussa Sipilän loppusijoitus oli 13. Parttimaa ja Vuorinen olivat kilpailun 17. ja 18.
EYOF-kilpailujen päätöspäivänä vuorossa oli neljä kertaa viiden kilometrin sekaviesti, jossa Aleksi Parttimaa oli mukana. Suomen joukkue sijoittui Venäjän, Norjan ja Saksan jälkeen neljänneksi, 18, 6 sekuntia pronssimitalista jääneenä. Parttimaa hiihti viestin kolmannen osuuden ja oli oman osuutensa kolmanneksi nopein. Muut joukkueen jäsenet olivat Turo Sipilä, Rebecca Immonen ja Eveliina Piippo.
- Ruotsin joukkue jäi minun osuudellani meille paljon, ja viimeiset kolme kilometriä hiihdin yksin. Kisoista jäi hyvä fiilis. Täältä oppi paljon uutta ja näki samalla muiden maiden hiihtovauhteja, Parttimaa summaa EYOF-kilpailuviikkoa.
Tuloksia ja tunnelmia myös Twitterissa @Raiku_TehoTeam sekä raikutehoteam.wordpress.com
Alla vielä tuloslinkkejä:
Poikien sprintti P karsinnan tulokset:
Aleksi ja Lassi edustamaan Suomea
Aleksi Parttimaa ja Lassi Vuorinen vaihtavat mustavihreän seura-asun hetkeksi sinivalkoiseen tultuaan valituiksi Suomen nuorten maastohiihdon MM- ja PM-joukkueisiin. Aleksi edustaa Suomea helmikuun lopussa pidettävissä nuorten MM-kisoissa Romaniassa M20-sarjassa, Lassi puolestaan lähtee Viron Otepäähän M18-sarjan edustajana kamppailemaan Pohjoismaiden mestaruuksista.
Tsemppiä koitoksiin kundit!
Aleksi St1-nuorten maajoukkueeseen
Raision Kuulan Tehoteamin Aleksi Parttimaa sai mukavan päätöksen tälle kaudelle: hänet nimitettiin myös tänä vuonna St1-nuorten maajoukkueeseen kahdeksan muun nuoren miehen ja kahdentoista nuoren naisen lisäksi.
Kohti seuraavaa kautta 2016-2017!
Veteraanien SM-Hiihdot 2015 Pihtiputaalla
Su 8.2.
Jari Jaakkola päätti Kuulan osalta menestyksekkäät veteraanien SM-hiihdot sijoittumalla M45-sarjan 15km perinteisen tyylin yhteislähtökisassa neljänneksi. Kisan kärkinelikko oli täysin omilla minuuttiluvuillaan. Jari jäi kärjestä 24,3 sekuntia, mutta viidenneksi sijoittunut oli jo kaksi ja puoli minuuttia kärjestä. Kilpailun voitti Saarijärven Pullistuksen Jari Kuhno.
La 7.2.
Marko Takomo kiristi kultamitalin M40-sarjan 10km vapaan hiihtotavan kisassa Pihtiputaan veteraanien SM-hiihtojen toisena päivänä. Marko oli vielä toiselle 5km lenkille lähdettäessä toisena, mutta voitti lopulta toiseksi sijoittuneen Jari Kalliokosken vajaalla 10 sekunnilla. Onnittelut Markolle!
Jari Jaakkola puolestaan sijoittui M45-sarjan samaisella matkalla viidenneksi. Eroa voittajaan Juha Almiin jäi 48,7 sekuntia. Jarin parempi matka, 15km perinteisen hiihtotavan yhteislähtökisa hiihdetään vielä huomenna Sunnuntaina.
Päivän hyvät Kuulalaissijoitukset täydensi Matti Pääkkönen sijoittumalla M50 sarjassa kahdeksanneksi.
Pe 6.2.
Kuulan M120-sarjassa hiihtänyt miesten viestijoukkue (Jari Jaakkola, Marko Takomo, Matti Pääkkönen) nappasi heti veteraanien SM-hiihtojen avauspäivänä hopeaa.
Tällä kertaa hopea ei myöskään todellakaan ollut häpeä, sillä voittajajoukkueessa hiihti myös kohtuullisen kovia nimimiehiä - mm. Kuisma Taipale.
Kilpailut jatkuvat vielä viikonloppuna henkilökohtaisilla matkoilla, joten toivotetaan vielä tsemppiä miehille viikonlopun muihin koitoksiin!
Kokkolan nuorten SM-Hiihdot 2015
Nuorten SM-hiihdot jatkuvat Kokkolassa 7.-8.3.
8.3.2015
Aleksi Parttimaa nappasi kauden kolmannen henkilökohtaisen SM-kultansa M18-sarjan 10km perinteisen hiihtotavan kilpailussa Kokkolan nuorten SM-hiihdoissa. Aleksi kävi tiukan väännön kultamitalista Keravan Urheilijoiden Turo Sipilän kanssa mutta onnistui lopulti nappaamaan kultaisen mitalin 15 sekunnin eron turvin.
Myös Lassi Vuorinen nappasi kultaa omalta samaiselta matkaltaan M17-sarjassa. Lassi oli tänään täysin omaa luokkaansa, sillä ero seuraavaan Tampereen Pyrinnön Olli Haavistoon oli peräti 47 sekuntia. Ajalla olisi oltu mitaleilla myös M18-sarjassa.
Onnittelut pojille mestaruuksista!
http://www.nuortensmhiihdot2015.fi/kisadata/tulokset/NSM.htm
7.3.2015
Lauantaina hiihdettiin 10km vapaan hiihtotavan kilpailut.
Aleksi Parttimaa jatkoi M18-sarjassa siitä mihin viime viikonloppuna jäi ja nappasi kauden toisen henkilökohtaisen SM-kultansa selkeällä erolla toiseksi sijoittuneeseen Hollolan Urheilijoiden Verneri Suhoseen. Eroa oli lopulta lähes puoli minuuttia.
M17-sarjan samalla matkalla Lassi Vuorinen kiristi vauhtiaan viime viikonlopusta ja nappasi hienosti hopeaa.
Huomenna sunnuntaina hiihdetään vielä vastaavat matkat perinteisellä hiihtotavalla. Onnittelut pojille ja tsemppiä huomiselle!
Keminmaan nuorten SM-hiihdot 2015
1.3.
Aleksi Parttimaa jatkoi Kuulan nuorten superviikonloppua ottamalla M18-sarjan SM-kultaa 20km vapaan hiihtotavan kilpailussa sunnuntaina Keminmaalla.
Aleksi jätti toiseksi sijoittunutta Leppävirran Virin Tuukka Inveniusta vajaat 10 sekuntia. Kuulan toinen edustaja Kalle Linnasaari sijoittui kahdenneksikymennenneksi. Paavo Hakanen joutui tänään jättämään leikin kesken.
M17-sarjan samalla matkalla Lassi Vuorinen jäi niukasti mitaleilta tiukassa kisassa sijoittumalla kuudenneksi. Eroa kärkeen Lassilla kertyi parikymmentä sekuntia.
28.2.
Raision Kuula voitti M18-sarjan viestin SM-kultaa Keminmaalla järjestetyissä nuorten SM-hiihdoissa lauantaina.
Joukkue hiihti järjestyksessä Lassi Vuorinen, Paavo Hakanen ja ankkurina Aleksi Parttimaa. Onnittelut pojille hienosta viestihiihdosta!
Kilpailut jatkuvat huomenna henkilökohtaisilla matkoilla.
Tulokset kisoista löydät täältä.
Alla vielä poikien kommentit viestikisasta:
- Alussa oli vähän kyttäilyä ja lähdin vetämään porukkaa. Viimeisessä nousussa iskin, ja sain pienen eron tehtyä muihin, Vuorinen kertoo.
Hakanen vastasi ensimmäisestä vapaan vitosesta. Hän tuli vaihtoon toisena, 15 sekuntia pronssijoukkue Keravan Urheilijoiden viestinviejän jälkeen ja yhdessä One Way Pro Teamin kanssa.
- Keravan Turo Sipilä tuli ohi, samoin Saloisten Reippaan hiihtäjä, mutta hänet onnistuin jättämään uudestaan lopussa. Ei ollut ihan huippuhiihto, mutta loppua kohti meno parani, Hakanen sanoo.
Vapaalla hiihdetyllä ankkuriosuudella Parttimaa onnistui kuromaan eron kiinni ja jättämään muut kannoiltaan selvästi.
- Hiihto kulki tosi hyvin, sain iskettyä koko matkan. Keravan hiihtäjä kaatui laskussa, samoin seuraavassa laskussa One Wayn kaveri, joka lähti alussa peesiin. Siinä oli hyvä sauma iskeä. Reitti oli hyvä ja vaativa, sain laskea pahimman laskun rennosti yksin, summa Parttimaa.
Aleksille kultaa...!
Raision Kuulan Tehoteamin Aleksi Parttimaa oli selkeästi vahvin Valkeakoskella pidettyjen nuorten maastohiihdon SM-kisojen 10 kilometrin vapaan tyylin kisassa lauantaina 19.3. M20-sarjassa hiihtänyt Aleksi sivakoi 18 sekuntia nopeammin kuin toiseksi tullut Kouvolan Hiihtoseuran Lauri Lepistö.
Kisassa olivat Kuulasta mukana myös Tehoteamin Paavo Hakanen (34.) sekä Kalle Linnasaari (59.).
Tehoteamin Lassi Vuorinen hiihti niin ikään vahvasti neljänneksi saman matkan M18-sarjassa.
Jere Helminen oli M17-sarjan kahdestoista.
... ja pronssia!
Aleksi jatkoi vahvaa menoaan myös sunnuntain kahdenkymmenen kilometrin perinteisen matkalla ja oli M20-sarjan kolmas. Eiliset podium-kumppanukset Laurit Lepistö & Gummerus kirivät nyt vuorostaan hänen edelleen.
Paavo Hakanen oli kisan 34. ja Kalle Linnasaari 44.
Tehoteamin Lassi Vuorinen oli M18-sarjassa perinteisellä 13. ja Jere Helminen M17-sarjassa hienosti yhdeksäs.
Joulupippalot
Kuulan hiihtoporukan joulujuhlat vietettiin glögin ja pikkupurtavan merkeissa Kovalan majalla 17. joulukuuta. Joulupukilta toivottaisiin lumipeitettä myös tänne etelään...
Hyvää joulua 2015!
Piirinmestaruushiihdot Perniössä 14.2. ja 15.2.
Kuulan hiihtäjät menestyivät hienosti viikonloppun hiihdetyissä Perniön piirinmestaruushiihdoissa.
Lauantaina 14.2. hiihdettiin perinteisellä tyylillä, jolloin piirinmestareiksi hiihtivät sarjoissaan Aleksander Onnela, Daniel Onnela, Ella Takomo, Matias Vesma, Tiina Mäkinen, Jere Helminen, Lassi Vuorinen ja Jari Jaakkola. Kuulalaiset nappasivat myös tukun himmeämpiä mitaleita.
Lauantain kilpailun tarkemmat tulokset löydät täältä.
Sunnuntaina 15.2. jatkettiin kisoja vapaan tyylin starteilla.
Kuulalaiset jatkoivat siitä mihin lauantaina jäivät. Sunnuntaina piirinmestareiksi hiihtivät Aleksander Onnela, Daniel Onnela, Matias Vesma, Tiina Mäkinen, Jere Helminen, Jari Jaakkola, Matti Pääkkönen ja Marko Takomo. Lauantain tapaan himmeämmillekin mitaileille riitti paljon Kuulan hiihtäjiä.
Perinteisen leiri
Tämän syksyn viimeisellä Varsinais-Suomen hiihto ry:n yhteisleirillä Uudessakaupungissa harjoiteltiin pertsaa. Tässä Kalannin Vankan Jaakko Saarinen jakaa porukoita ryhmiin sateenharmaalla Vahterusringin pihamaalla. Raision Kuulasta oli mukana kymmenkunta junioria, ihan mukava määrä!
Vapaan leiri
Neljännellä Varsinais-Suomen hiihto ry:n yhteisleirillä 17. lokakuuta päästiin vihdoin suksille. Tässä leiriväki poseeraa Uudenkaupungin hiihtoputken edessä. Leiriä isännöi tällä kertaa Vehmaan Kiisto. Seurojen aktiivit olivat jälleen ohjaamassa eri ikäryhmiä, Kuulan puolesta ohjaajana toimi Jussi Vesma.
Parmaharjun portaita
Järjestyksessään kolmas Varsinais-Suomen hiihto ry:n yhteisleiri järjestettiin Liedon Parmaharjulla 3. lokakuuta, isäntäseurana tällä kertaa Liedon Luja. Kuvat: Krista Mäkinen.
Ensimmäinen leiri
Hiihtokausi 2015-2016 ponkaisi käyntiin leirien osalta elokuun viimeisenä viikonloppuna. Tässä hikisiä, mutta hyväntuulisia hiihtäjiä Perniön Urheilijoiden järjestämän leiripäivän päätteeksi.
Rullailua Raisiossa
Varsinais-Suomen hiihto ry:n leiritysten isännöintivuoro 20. syyskuuta oli Raision Kuulalla. Rullahiihtoleirin järjestelyistä vastasivat valmentaja Marko Takomo sekä Kuulan ns. TehoTeamin nuoret miehet taustajoukkoineen.
Erityisenä herkkuna oli päästä korkkaamaan autoilta vielä suljettu uuden Kasitien pätkä rullasuksilla!
Varsinais-Suomen hiihto RY palkitsi kauden 2015 Piirin parhaat hiihtäjät Huhkotalolla 28.5.2015. Kuulalalaisista palkinnon kävivät pokkaamassa N13-sarjan Ella Takomo, M13-sarjan Matias Vesma, M16-sarjan Jere Helminen - sekä itseoikeutetusti Suomen mestarit, M17- ja M18-sarjassa hiihtäneet Lassi Vuorinen ja Aleksi Parttimaa. Aleksi valittiin samalla myös Piirin parhaaksi M-yleisen sarjan hiihtäjäksi. Onnittelut kaikille hienosta kaudesta!
Alkuvuoden 2015 kuulumisia
Raision Kuulan TehoTeamin pojat olivat iskussa kisaladuilla viime viikonloppuna.
Viikonloppuna hiihdetttiin Jyväskylän Laajavuoressa EYOF- ja PM-kilpailujen katsastushiihdot. Kisoista molemmista tuloksena oli kaksoisvoitto TehoTeamille!
Lauantaina kisattiin 10 kilometriä perinteisellä ja väliaikalähdöllä. Aleksi voitti kilpailun ajalla 24.57,4 ja Lassi oli toinen jäätyään 32 sekuntia.
Sunnuntaina vuorossa oli sprinttikilpailu perinteisellä. Siinä kärjen järjestys vaihtui, ja Lassi voitti Aleksin finaalissa vajaalla sekunnilla.
Valitettavasti tiimin kolmas jäsen Paavo Hakanen sairasteli eikä päässyt esittämään parasta teräänsä.
Lauantaina kannattaa myös kääntää TV-virittimet TV2:lle, jolloin Suomen Cupin seuraavaan viestiin starttaa Kuulalta peräti kaksi joukkuetta. Nuorempien TehoTeamilaisten esimerkki innosti myös aikuiset miehet mukaan, joten jännättään kisoja viikonloppuna!
Vieressä pari kuvaa viikonlopuna katsastuskisoista & tehoteamilaisista:
Kauden 2014-15 harjoituksiin ilmoittautuminen
Ilmoittaudu kauden 2014-2015 harjoituksiin tästä linkistä.
KAIKKI harjoituksissa kävijät käykää ilmoittautumassa, riippumatta siitä oletko uusi vai vanha kävijä.
-------------------------------------------------------------
Raision Kuulan TehoTeam
Raision Kuula on perustanut kaudelle 2014–2015 uuden TehoTeamin, johon kuuluvat kolme SM-mitaleja ja kansallisten kilpailujen palkintosijoja kahminutta, lupaavaa M18-sarjan hiihtäjää.
Ryhmän muodostavat Paimion Urheilijoista Raisioon siirtyvä Aleksi Parttimaa, Perniön Urheilijoita aiemmin edustanut Lassi Vuorinen sekä Raision Kuulan oma kasvatti Paavo Hakanen. He kaikki kuuluvat Hiihtoliiton Habita-valmennusryhmään.
Joukkue perustettiin, jotta valtakunnallisesti menestyneille junioreille voidaan luoda entistä paremmat mahdollisuudet harjoitella ja kehittyä jatkossa. Samalla saatiin aikaan kilpailukykyinen ja mitaleita tavoitteleva viestijoukkue M18-sarjaan sekä Suomen Cupin viesteihin yleisessä sarjassa.
Kaudella 2014–2015 ryhmän tavoitteena on menestyä kotimaan kilpailuissa, mutta tulevaisuudessa – mahdollisesti vielä suuremmalla joukkueella – myös kansainvälisesti. Tulevaan kauteen hiihtäjät ovat valmistautuneet jo usealla leirillä, ja kilpailukauden he avaavat Suomen Cupin viestillä Vuokatissa 9.11.2014
Syyskauden hiihtoharjoitukset jatkuvat toistaiseksi
Syyskauden hiihtoharkat jatkuvat keskiviikkoisin.
- Sauvarinne & loikkatreenit Kerttulassa keskiviikkoisin, lähtö Kovalasta kello 18:00.
Tervetuloa mukaan!